lauantai 1. joulukuuta 2012

Joulukuun ensimmäinen

Arvaatkaapa vaan, heräsikö My tänään aikaisin ja kiireellä?
Kyllä.
Kuudelta My (joka nukkui viime yön vieressäni kun isi oli pikkujouluilemassa) alkoi kyselemään, että voidaanko jo nousta...Puoli tuntia sain pitkitettyä heräämistä, mutta sitten noustiin ja kiireellä. Kova oli nimittäin kiire aukaisemaan joulukalentereita. Jo eilen illalla My oli ihan tohkeissaan siitä, että joulukuu alkaa. Ennen nukahtamista viimeinen lause oli: "Huomenna on onnenpäivä!" Myllä on tänä vuonna yksi suklaakalenteri, Lego-kalenteri sekä perinteinen tonttujen tuoma kalenteri. Tontut siis käyvät joka vuosi yöllä ripustamassa meidän olohuoneeseen kattoon narun, jossa roikkuu jokaiselle päivälle oma lahjapussinsa.

Ennen yhdeksää aloitinkin jo Myn kanssa leipomaan pipareita. Aamupäivän aikana tuli leivottua kaksi kiloa piparkakkutaikinaa valmiiksi pipareiksi..


Kesken leipomisen My muisti, että olin luvannut Mylle viime jouluisen piparkakkumekon käyttöön joulukuun alusta lähtien...My kun on pitkin vuotta himoinnut sitä kaapista. Joten piti sitten vaihtaa mekko päälle kesken leipomisten ja tanssia vähän joululaulujen tahdissa...


My kuulemma aikoo käyttää piparimekkoa joulukuussa joka päivä...

Lumipuuhiinkin oli tietysti kiire...nyt kun lunta tuli yhdessä vuorokaudessa oikein kunnolla. Eli lounaan jälkeen lähdimme ulkoilemaan sekä käyttämään Punkku-autoamme pesulla.



My ihan hihkui riemusta touhutessaan lumessa. :-)

Iltapäivällä aloitimme pipareiden koristelun, mutta sitä hommaa on tarkoitus tehdä pikku hiljaa pitkin joulukuuta. Myllä kun tuo koristelu tarkoittaa sitä, että suurimman osan ajasta napostelee koristeita...



Talvi on siis tullut ja joulukuu alkanut ja My tykkää!

Woops

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti