sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Isänpäivä

Koko viikon My on ponnistellut pitääksen salaisuuden...eli mitä on tehnyt isilleen isänpäivälahjaksi. Yhden kortin My antoi isilleen jo alkuviikosta "kutsuksi" isänpäiväjuhliin...kun ei malttanut pitää salassa. Kaikenlaisia vihjeitä My on lahjasta kertonut pitkin viikkoa...mutta malttanut silti pitää salaisuuden. Joten ei ollut yllätys, että tänä aamuna My heräsi aikaisin...ennen kuutta...kun on isänpäivä. Minä heräsin Myn kanssa ja sain kulutettua aikaa niin, että Myn isi sai nukkua kahdeksaan. 

Olimme suunnitelleet yhdessä viikolla, mitä herkuttelisimme aamupalaksi...ja mitä herkuttelisimme välipalaksi...ja mitä nautiskelisimme päivälliseksi.
Aamupalaksi nautimme kardiovaskulaarisia herkkuja: mukakasta, kananmunia, pekonia sekä nakkeja kera tuoremehun. My auttoi minua aamupalan laitossa...mm. kuori kananmunat sekä paistoi pekoniviipaleita. Ja kun aamupala oli melkein valmis, My kävi herättämässä isinsä lahjapaketin kera.

My oli tehnyt isilleen päiväkodissa ihanan avaimenperänaulakon.


Aamupalan jälkeen...kun hyvämuistisia olimme olleet...lähdimme ajamaan kohti Helsingin keskustaa. Piti nimittäin eilen muistaa hakea kaupasta naudan ulkofileepihvejä, mutta ei muistettu. Ja lähin avoinna oleva laajemman valikoiman kauppa oli tänään Asematunnelin S-market. Tulipa siis keskustan nähtänyyksiä katseltua autosta tänään...Sörkkä, Kurvi, Hakaniemi kauppahalleineen ja toreineen, Ateneum, Rautatientori ja sitä rataa...ja onneksi löytyi sopivat pihvit kaupasta.



Kaupan jälkeen lähdimme kohti seuraavaa kohdetta...ja matkalla nähtiin Kiasma, Eduskuntatalo, Musiikkitalo, Ooppera ja sitä rataa...kunnes päädyimme Sea Lifeen.


Aikamme kiertelimme kaloja ja vedeneläviä katselemassa ja sitten ajoimme kotiin. My söi vähän lounasta. Jaani-enokin oli meillä, joten My tohelsi hänen kanssaan ja teki kirjeen joulupukille.

Välipalalla herkuttelimme Mud Cakea ja vaniljajäätelöä. Päivälliseksi valmistimme "metsästäjän vaimon  pihvejä" ja sen jälkeen olo oli kaikilla enemmäin kuin kylläinen...

Sitten saunoimme, katsoimme leffaa ja sitä rataa.

Että sellainen isänpäivä,
Woops

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti