sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Lomailua vol.4

Tänä aamuna herättiin siis hotellihuoneessa Turussa. Eikä suinkaan nukuttu pitkään, sillä My heräsi vähän jälkeen kuuden. Kauheaa kiirettä ei heräilyssä pidetty. My kömpi omasta pedistään meidän vanhempien sänkyyn ja luin Mylle pitkään kirjaa. Sitten My kävi aamukylvyssä. Ja kahdeksan aikoihin mentiin nauttimaan hotellin aamupalaa. Ihanaa kun sai valita herkkuja! My söi leipäviipaleen, kananmunan, nakkeja, kurkkua sekä raejuustoa. Ja sen jälkeen viisi minidonitsia. :-) Ja aamiaissali oli Myn mielestä erittäin kaunis.


Aamupalalla My esitti toiveen päivän ohjelmaksi: "Voitaisiinko mennä uudestaan sinne Turunlinnaan?" Idea oli ihan hyvä, sillä mitäpä muuta sunnuntaiaamuna olisi Turussa voinut tehdä...Linna nimittäin aukeaa sunnuntaisinkin kymmeneltä aamulla. Hetken aikaa vietimme aamupalan jälkeen hotellin leikkihuoneessa. My piirsi upeita piirustuksia.


Sitten pakattiin kamppeet ja lähdettiin hotellista...taas Turunlinnaan. Ja olipa muuten hyvä, että mentiin uudestaan, sillä eilen meiltä jäi huomaamatta puolet linnasta näkemättä. Meinasi jäädä tänäänkin, mutta henkilökunta ystävällisesti huomautti, että kiertäkää nyt vielä museopuolikin ja esilinna. Jeps, niinkin voi käydä... Mutta olimmepa muuten sunnuntaiaamun ensimmäiset vieraat linnassa heti kymmeneltä. ;-)




Olihan se Eerik neljännentoista vankiselli siellä linnassa...



Erilaiset tyylihuoneet ja varsinkin Turun vanhat vankilatilat kiinnostivat Mytä.





Legoista rakennettu pienoismalli linnasta oli hieno!


Ja totta kai My halusi poseerata linnanneitona yksisarvisen kanssa. ;-)


Linnassa vierähti sopivasti aikaa taas reilu kaksi ja puoli tuntia, jonka jälkeen oli edessä viimeinen puuha Turussa eli lounastaminen Enkeliravintolassa.



My tykkäsi ruuasta kuten myös me vanhemmat. Herkullista...ja kaunis paikka.


Vatsat täynnä olikin sitten aika lähteä ajamaan kotiin. Syysloma on nyt vietetty ja arki jatkuu, mutta lomakokemuksia muistellaan varmasti vielä pitkään.

Woops

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti