sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Laiskotteluviikonloppu

Tänä viikonloppuna oli tarkoitus vain laiskotella.

Lauantaina se tarkoitti:

Aamulla telkkarin katsomista pitkään sekä erittäin hidasta aamupalan syömistä siinä samalla.

Kun vihdoinkin saatiin aamupuuhat tehtyä, niin Prinsessa ja herne-pelin pelaamista.


Maalailua uusilla vesiväreillä.


Lounaan jälkeen itsekseen leikkimistä...omilla sukilla. Oikeasti, My leikki pari tuntia omilla sukillaan. Höpötteli niille ja hoiti niitä, laittoi päiväunille jne...Kysynpähän vain, että tunteeko kukaan muu lasta, joka saa parin tunnin leikin aikaiseksi itsekseen omilla sukillaan?


Iltapäivällä Myn eno kävi kyläilemässä. Lukivat kirjoja ja katselivat Peppi Pitkätossua eestiksi. Kielitunti siis.

Illansuussa vielä pelailtiin Suklaa-peliä ennen saunomista.



Sunnuntaina se tarkoitti:

Myn teki ennätyksen nukkumisessa: 13 tuntia! My siis nukahti lauantai-iltana vähän ennen kahdeksaa ja heräsi sunnuntaina aamulla vähän ennen yhdeksää.

Aamupuuhat tehtiin taas rauhalliseen tahtiin.

Sen jälkeen Monopoly-peli oli superhauska. My sai meiltä synttärilahjaksi tuollaisin alkaen 5-vuotta version ja peli on mainio.


No, lounaan jälkeen oli muutama tunti vauhdikkaampaa kun Myn ystävä naapurista tuli leikkimään Myn kanssa.

Iltapäivällä kun sisällä oltiin hengailtu melkein kaksi päivää, alkoi ulkona paistava aurinko houkuttelemaan happihyppelylle. My pomppi ja pyöri lumikasoissa, minä ja Myn isi nautiskelimme auringosta.



Illansuussa vielä vähän Ensimmäinen tietopelini-pelin pelailua ennen iltapuuhia.


Että semmoinen viikonloppu.

Woops

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti