perjantai 27. tammikuuta 2012

My sairastaa

Loppiaisen vastaisena yönä My heräsi yöllä itkemään korvasärkyä. Minkäänlaista nuhaa tai muuta ei ennen sitä ollut. Loppiaisena kävimme lääkärissä ja My sai Amorion-antibioottikuurin 5 päiväksi. Kuuri syötiin, mutta heti kuurin loputtua 11. päivä My sanoi, että korvaa särkee edelleen. Ja My oli myös räkäinen. Joten vein Myn korvalääkärille heti silloin. My sai 7 päivän Ditrim Duplo-antibioottikuurin. Ja oli isinsä hoitamana päivän pois päiväkodista. Kuurin aikana Myn olo parani jonkin verran, mutta räkäisyys jatkui. Viime lauantaina illalla My alkoi yskimään ja yski koko yön. Sunnuntaina eli 22. päivä Mylle nousi heti aamusta lämpöä ja Myn kurkku oli todella kipeä kera haukkuvan kumean yskän. Käytiin heti sunnuntaina lääkärissä. 


Kurkunpääntulehduksen lääkäri Mylle diagnosoi ja korvasta ei ollut ihan varma oliko parempaan vai pahempaan päin; kehoitti viemään Myn korvalääkärille noin viikon kuluttua. 
No, maanantaina My jäi isinsä kanssa kotiin potemaan. 


 Jaksoi My välillä tehdä itse taikataikinan ja muovailla siitä...


Päivän aikana lämpöily muuttui kuumeeksi. 
Tiistaina My olikin jo kunnolla kuumeessa, räkäinen, yskäinen ja kurkkukipuinen. Eli My oli kotona isinsä kanssa ja illalla veimme Myn korvalääkärille. Korva ei ollut kunnossa, joten My sai 7 päivän Amorion Comp-antibioottikuurin. Korvan lisäksi lääkäri arveli Myllä olevan virusinfektion samanaikaisesti. Sovittiin, että jos räkäisyys ei lopu Myllä kokonaan viikon aikana, niin menemme uudestaan ja sitten aletaankin sopia korvien putkittamisesta sekä risojen leikkaamisesta. No, keskiviikkona jäin minä puolestani kotiin hoitamaan sairasta Mytä. Keskiviikkona Myllä oli koko päivän yli 39 astetta kuumetta...reppana oli tosi kipeä. Torstainakin olin kotona Myn kanssa ja Myn kuume pysyi 38 asteen tienoilla...ja My alkoi jo ajoittain jaksaa kiukutella. 
 Aikaa kulutettiin katsomalla uusia DVD-levyjä...piti siis jo käydä ostamassa uusia, kun alkoi vanhat kyllästyttämään...kun niitä on sairastellessa melkoisen paljon katsottu.


 
Tänään perjantaina Myllä on ollut vain pientä lämpöä ja tänäänkin minä oli poissa töistä Myn kanssa. Ehkä kuumeilut siis alkaa olemaan ohi? Räkäisyys ja yskä kyllä ovat ennallaan, joten putkitus ja risaleikkaus taitavat olla edessä. :-( Ja itse My on kyllä sen näköinen, että on ollut pitkään kipeänä ja kovassa kuumeessa: aivan kalpea ja silmätkin kuopalla. Mutta ehkä tästä aletaan toipua.

Mutta juu, viikko on kulunut Myllä neljän seinän sisällä. On katseltu DVD-levyjä, luettu paljon ja puuhailtu pöydän ääressä muovaillen / piirrellen silloin kun My on jaksanut.

Woops

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti