lauantai 9. heinäkuuta 2011

Reede 8.7.11

eli perjantai.

Tänään oli sitten toinen yritys hakea My Kivi-Vigalasta takaisin Tallinnaan meidän seuraamme. Matkan varrella kävimme koirien kanssa eläinlääkärissä ottamassa ekinokokkoosilääkityksen (ussirohu andmine), jotta koirat pääsevät takaisin Suomeen. Valdeku Väikeloomakliinik -klinikalla eläinlääkäri punnitsi koirat, tarkisti henkilöllisyyden Rosalla korvatatuoinnista ja Ronjalla mikrosirusta, antoi lääketabletit kummankin painon mukaan ja teki merkinnät lääkkeenannosta kummankin koiran lemmikkieläinpassiin. Kahdelta mäyräkoiralta tämä maksoi 11,25 euroa (koiranpaino ja tarvittava lääkkeenmäärä vaikuttaa hintaan).

Kivi-Vigalassa olimme puolen päivän jälkeen. Mökillä ei ollutkaan ketään, vaikka meidän käsittääksemme suunnitelmaksi oli eilen sovittu, että tulemme koirien lääkäriajan jälkeen hakemaa Myn ja viivymme iltapäivän mökillä ja voisimme grillailla ruokaa. No, puhelinsoiton jälkeen selvisi, että kaikki olivat menossa Pärnuun rannalle. Olivat Kivi-Vigalan keskustaan ehtineet ja tulivat vielä avaamaan meille mökin oven. Minä ja Myn isi jäimme siis mökille koirien kanssa. Vanhemmalle koiralle eli Rosalle käy helteet aika lailla voimille ja lisäksi Rosa oli ripuloinut pari kertaa aamupäivän aikana...joten ei ollut mitään mieltä lähteä koirien kanssa rannalle.

Näimme siis Myn vilaukselta ennenkuin lähtivät rannalle. My oli nauttinut ranalla polskimisesta valtavasti. Merenrannalla My ei olekaan koskaan käynyt. Pärnussa rannalla vesi on matalaa parisataa metriä rannasta. Senkun kahlailee ja ui käsipohjaa. Vesikin oli 24 astetta lämmintä. Ja hiekka on todella hienoa.

Minusta ja Myn isistä oli sinänsä ihan mukavaa olla vain mökillä, mutta Rosa muuttui pahoinvoivaksi, oksenteli pari kertaa ja sitä rataa...Iltapäivänmittaan Rosan olo alkoi onneksi parantua. Joten neljänaikoihin aloimme itse grillata lihavartaita. Olipa muuten ensimmäinen kerta kun tuli sytytettyä grillihiilet vodkalla kun sytytysnestettä ei ollut...

Kuudenaikoihin My ja muut tulivat takaisin Pärnusta. Hengailimme vielä tunnin mökillä ja My leikki koko ajan serkkupuolensa Eliisan kanssa.


Kun piti lähteä, My alkoi taas ruinata, että haluaa jäädä vielä yhdeksi yöksi...meitä vanhempia ei kuitenkaan huvittanut käyttää vielä kolmatta päivää ajamiseen ja Myn hakemiseen. Joten enemmän tai vähemmän suurella huudolla (siis Myn) My laitettiin autoon ja lähdettiin takaisin Tallinnaan. My nukahti autoon melkein samantien (oli muuten edellisenä yönä nukkunut mökillä 10-10) ja nukkui siis reilun tunnin. Tallinnassa olimme vähän yli yhdeksän ja nukkumaan kerkesimme vasta yhdentoista jälkeen...

Taas Myn kanssa,
Woops

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti