maanantai 16. toukokuuta 2011

Sunnuntaina ehtii...jos on My

My nukkui tänä aamuna harvinaisen pitkään eli melkein puoli kahdeksaan ja jopa yli yhdentoistatunnin yöunet. Hyvin harvinaista! Vietettiin aamua katselemalla telkkarista eilisen illan euroviisulähetystä. Mytä ohjelma kiinnosti kovasti ja kommentoitavaa riitti...ja samalla tuli syötyä aamupalaa sohvalla.


Ihan koko lähetystä My ei jaksanut sentään katsoa, vaan alkoi jo olemaan leikit mielessä. Alkuunsa My leikki itsekseen omassa huoneessaan: laittoi oven kiinni ja sinne ei missään nimessä saanut mennä ei äiti eikä isikään. No, jonkin ajan kuluttua äiti kutsuttiin mukaan leikkiin. Kovasti kokkailtiin ruokaa uudella hellalla ja keitettiin teetä sekä hoidettiin nukkeja.



Ennen lounasta lähdin vielä Myn kanssa käymään lastentarvikekirpputorilla. Ja ensimmäistä kertaa My lähti pyöräilemään uudella pyörällään pihapiiriä kauemmaksi. Kirpputorilta löytyi nukelle body sekä prinsessa-lakanat Myn sänkyyn.


Lounaan jälkeen lähdin itse käymään kaupassa. My jäi isinsä kanssa kotiin ja tarkemmin: My jäi päivälevolle. No, kun olin päässyt kauppaan, niin puhelimeni soi ja soittaja oli My. My kertoi soittaneensa juuri Mymmylleen. Hetken jutustelun jälkeen minulle valkeni, että My on niin sanotusti päivälevolla ja soittelee kännykällään ja että isänsä luulee Myn lepäävän. No, My totesi että ei jaksa enää jutella minun kanssani ja soittaa seuraavaksi isille. Oli siinä sitten isi, joka luuli Myn lepäävän, vähän ihmetellyt kun My soitti. Ja oli sitten isi kysynyt puhelimessa Myltä, että pitikö olla päivälevolla? Ja isi siis oli kotona...uppoutuneena tietokoneen ääreen.

Iltapäivällä Myn ystävä Emma naapuristamme tuli meille leikkimään. Tytöillä riittikin puuhaa...Ensimmäiseksi tanssivat balettia Tsaikovskin tahtiin.

Seuraavaksi oli vuorossa kotileikkiä.


Seuraavaan väliin tytöt söivät vähän ruokaa ja sitten taas leikki jatkui...tytöt leikkivät lähtevänsä uimarannalle ja ennen kuin ehdittiin huomata, Myllä oli jo uimapukukin päällä.

Leikit lopetettiin puoli kuuden aikoihin. Siivottavaa riitti, että lelut löysivät taas paikoilleen. Kaiken touhuamisen jälkeen My oli jo aika kierroksilla, joten iltakylpy oli sopiva ratkaisu rauhoittumiseen. Kylvyn jälkeen vähän vielä lastenohjelmia ja iltapalaa ennen nukkumaanmenoa.

Woops

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti